Kiekko-Espoo hakee revanssia Ketterästä tänään alkavissa Mestis-finaaleissa. Espoolaisten puolustuspeli ja viimeistely eivät olleet pudotuspelin alkaessa riittävällä tasolla, kirjoittaa Länsiväylän urheilutoimittaja Jari Kostiainen analyysissään.
Tämän kauden Mestiksen finaalisarjassa kohtaa viime kevään loppuottelupari. Kiekko-Espoolla on nyt revanssin paikka hallitsevasta mestarista Imatran Ketterästä.
Runkosarjassa Espoo voitti imatralaiset neljässä ottelussa kolmesti – toki yksi voitto tuli voittomaalikisan jälkeen.
Kiekko-Espoo voitti myös upeasti runkosarjan, ja Ketterä jäi toiseksi peräti 12 pisteen erolla.
Kiekko-Espoon pudotuspelistartti Turun Tovereita vastaan ei ollut helppo. Joukkue taisi lähteä vähän rotsi auki turkulaisia vastaan.
Meinasi tulla hätä käteen, vaikka lopulta sarja päättyikin Espoon 4–2-voittoon. Kahdesti Kiekko-Espoo joutui kairaamaan voiton vasta jatkoajalta.
TuToa vastaan Kiekko-Espoo yritti paljon, mutta maalinteko tökki. Esimerkiksi viidennessä pelissä Espoo laukoi maalia kohti 33 kertaa – tuloksena yksi maali.
Myös puolustuspelaaminen oli jostain kumman syystä levällään. Ottelusarjassa nähtiinkin poikkeuksellisen paljon ylivoimahyökkäyksiä Espoon päätyyn, läpiajoja tuon tuosta ja kaiken tämän päälle jopa muutamia rangaistuslaukauksia.
Tämä kaikki kertoo siitä, että Kiekko-Espoo ei puolustanut kollektiivisesti.
Tommi Huhtalan kokemusta tarvitaan.
Välierissä espoolaisten otteet paranivat selvästi Joensuuta vastaan. Ottelusarja meni poikki suoraan neljässä ottelussa puhtaasti otteluvoitoin 4–0. Neljässä ottelussa joensuulaiset saivat aikaan vain neljä maalia.
Merkillepantavaa on, että Kiekko-Espoo ei päästänyt vieraissa yhtään maalia!
Joensuuta vastaan pelattu sarja oli upea ryhdistäytyminen kauden tärkeimmällä hetkellä. Vastuuvalmentaja Tomas Westerlund sai palautettua joukkueen kurinalaiseen pelaamiseen, jolla se oli pitkän talven aikana kulkenut voitosta voittoon.
On helppo uskoa, että Metro Areenan pukukopissa on tällä hetkellä rento ja hyvä fiilis.

Finaaliotteluissa tätä vaaditaan lisää – tunne ja luottamus kanssapelaajiin korostuu. Se on jopa tärkeämpää kuin pelilliset taidot.
Uhrautuva joukkue pelaa aina toisilleen.
Ketterä on kuitenkin vaikea vastustaja.
Etelä-Karjalassa on pitkät kiekkoperinteet, ja Ketterässä tiedetään menestymisen resepti Mestiksessä.
Myös Ketterän puolivälieräsarja alkoi huonosti, kun se hävisi Tampereen KooVeelle heti kärkeen kahdesti.
Tämän jälkeen joukkueessa tapahtui sama ryhtiliike kuin Espoossa, takkuisen alun jälkeen se on hävinnyt vain kerran.
Ketterä lähetti Rovaniemen pronssiotteluun otteluvoitoin 4–1.
Viime vuoden finaaliuusinnasta jännän tekee se, että molemmat joukkueet ovat uudistuneet melko vähän, eli kummankin perusrunko on kuta kuinkin sama kuin viime keväänä.
Espoo pelasi Mestis-finaaleissa vuosi sitten pitkästä aikaa isoja pelejä. Nyt sillä on tilaisuus näyttää, että viime keväästä on myös opittu voittamaan viimeinen ja tärkein ottelu.
Nyt Espoossa on aika haaveilla suuremmasta, ja se alkaa Mestis-mestaruudesta.
Ottelusarja alkaa tiistaina 18.4. Metro Areenalla kello 18.30. Mestaruus ratkaistaan paras seitsemästä -systeemillä.