Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jackie Altschuld, 27, tuli Espooseen ja väläytti heti suomalaista sisua – Hongan uudella vahvistuksella on mielenkiintoinen tausta

Yhdysvaltalainen Jackie Altschuld tuo kokemusta Hongan nuoreen joukkueeseen.

Hongan naiset haluavat takaisin Suomen kansallisen liigan huipulle. Kaliforniassa syntynyt Jackie Altschuld, 27, hankittiin täksi kaudeksi auttamaan nuorta joukkuetta tavoitteen saavuttamisessa.

Viikko sitten avausottelussa Altschuld näyttikin jo nuoremmille pelaamisen mallia. Vaikka hyökkääjä törmäsi suu edellä HJK:n pelaajaan olkapäähän, painoi hän pelin sisulla loppuun asti.

Suomalaista sisua amerikkalaiselle jalkapalloilijalle on syötetty jo pienestä pitäen. Hänen isoäitinsä on näet syntynyt Helsingissä.

– Hän tapasi isoisäni aikanaan 1920-luvulla Helsingissä. Isoäiti rakastui, ja muutti meksikolaistaustaisen arkkitehdin perässä myöhemmin Kaliforniaan, Altschuld kertoo.

Altschuld ihastui jalkapalloon jo lapsena isosiskojen innoittamana. Yliopiston jälkeen Altschuld on pelannut Norjassa, Ruotsissa ja peräti kolme kautta Islannissa

– Olen saanut kokea jotain sellaista, mistä en osannut aiemmin uneksiakaan. Aiemmin en tiennyt lainkaan minkälaisia mahdollisuuksia pelaaminen ulkomailla voi tarjota. Uskon myös, että kokemukseni pelaajana eri maissa auttaa tänä kesänä Honkaa, Altschuld miettii.

Nuori rohkea nainen yritti jo vuosi sitten päästä Suomeen pelaamaan. Viime kauden kynnyksellä hän oli yhteydessä Hongan valmentaja Omar Adlaniin.

– Aika ei ollut oikea, kausi oli juuri alkamassa. Valmentaja kuitenkin kiinnostui minusta, ja pääsin tämän vuoden alussa näytille. Nyt pyrin kaikin keinoin auttamaan joukkuetta pääsemään tavoitteeseensa nousta takaisin kärkijoukkueeksi.

Altschuld on yllättynyt Suomen kovasta tasosta. Kevään pelien ja sarja-avauksen perusteella hän kuitenkin uskoo Hongalla olevan hyvät mahdollisuudet yllättää tänä kesänä.

– Haluamme mennä eteenpäin askel kerrallaan. Meillä on nuori joukkue, joka on valmis tekemään kovasti töitä.

Hongan hyökkääjä Elli Seiro on tyytyväinen uuteen pelikaveriinsa.

– Hänen kanssaan on todella helppo ja mukava jutella. Hän tuo selvästi kokemusta pelaamiseemme ja kaikkeen tekemiseemme, Seiro kehuu amerikkalaisvahvistusta.

Vaikka Jackie Altschuld on vasta ensimmäistä kertaa Suomessa, kulttuuri ei ihan täysin yllätä.

– Jotkut asiat, kuten vaikka Marimekko, ovat minulle tuttuja jo entuudestaan. Opin pikkuhiljaa myös näkemään joitain pieniä asioita, mitä isoäitini on kertonut minulle Suomesta. Meillä on myös jonkin verran pidetty kotona suomalaista perinnettä yllä esimerkiksi joulun aikaan, Altschuld kertoo.

Altschuld tietää, että Kuopion Palloseura on liigan tämän kesän suurin mestarisuosikki. Altschuld tuntee KuPSin muustakin syystä.

– Heillä pelaa Hannah Sharts, joka pelasi kanssani samassa nuorisojoukkueessa Kaliforniassa.

Hongalla on edessään näyttöjen kesä. Muutama viime kausi on mennyt syystä tai toisesta penkin alle. Perinteisesti Honka on taistellut mitaleista joka vuosi.

Avausottelussa Honka yllätti HJK:n vieraissa 0–1. Lauantaina 22.4. kotiavauksessa vastaan asettuu kansallisen sarjan suurin ennakkosuosikki KuPS. Samalla Altschuld pääsee kohtaamaan lapsuudenystävänsä Tapiolan Urheilupuiston nurmella.

FC Honka–KuPS Tapiolan Urheilupuistossa 22.4 kello 14.