Tuore Sveitsin liigan hopeamitalisti Jere Sallinen näkee Kiekko-Espoon pärjäämisen ruokkivan myös tulevaa menestystä. Mies itse mielii nyt mukaan Leijoniin.
Espoolaisen kiekkokoulun kasvatin Jere Sallisen kausi Sveitsissä päättyi finaalisarjan seitsemännessä ottelussa tappioon Genéve-Servettelle HC:lle.
– Pitkän kaavan mukaan mentiin tällä kertaa. Molemmat joukkueet onnistuivat hyvin kotona, mielestäni me olimme jopa hitusen parempia kotihallissa. Kummallakaan joukkueella ei ylivoima toiminut, vastustajalla 5–5-peli oli kenties vähän parempaa, Sallinen tiivistää kauden kliimaksin.
Finaalien jälkeen EHC Biel-Bienne järjesti isot juhlat faneille kotihallissaan.
– Paikalla oli varmaan kolmisen tuhatta innokasta juhlijaa.
Myös Kiekko-Espoon ensimmäinen Mestis-mestaruus ja mitalijuhlat lämmittävät kokeneen hyökkääjän mieltä.
– Mahtavaa, kun Espoossa ei vähään aikaan ole mitään isoa voitettu. Seurasin otteluja tv:n välityksellä. Hieno kausi kokonaisuudessaan, finaaleissa saatiin nähdä aitoa hienoa jääkiekkoa. Peleissä oli tunnelmaa, yleisö ja espoolaiset kannustivat omiaan, Sallinen kehuu espoolaista hokihuumaa.
Mestaruuden myötä parhaita espoolaisia pelaajia kosiskellaan varmasti myös Liigaan. Sallinen toivoo, että paikkaajia nostetaan omasta juniorimyllystä.
– Toivotaan, että edustusjoukkueen menestys antaa itseluottamusta myös Espoon junioreille. Nyt on tilanne, että omassa kaupungissa on seura, jonka edustusta kannattaa tavoitella. Itselle tärkeä motivaatio seuravalinnoissa on mahdollisuus menestyä, nyt sitä olisi tarjolla.
Nimi selässä ei valintatilanteessa aina vaikuta eniten.
Jere Sallinen Jukka Jalosesta.
Sallisen katse on jo MM-kotikisoissa. Haastatteluhetkellä oli edessä pikainen piipahdus kotona Espoossa ja sitten pelikassi olalla kohti EHT-turnausta Tshekissä.
– Ensimmäinen kerta, kun kausi on venynyt näin pitkään. Vähän mietin palautumista, mutta nyt muutaman päivän jälkeen tuntuu jo hyvältä, Sallinen sanoo.
Tämän kevään jääkiekon MM-kotikisoissa pelipaidan pukee moni NHL-pelaajaa. Kilpailu pelipaikoista on äärimmäisen kova.
– Olen muutaman kerran käynyt MM-leirityksen läpi, joten tiedän aika tarkkaan missä siellä mennään.
Jos Sallisen kisapassi leimataan, espoolainen pääsee tavoittelemaan kolmatta maailmanmestaruuttaan.
– Pistetään parasta pöytään ja katsotaan mihin se riittää.
Sallinen on monipuolinen jääkiekkoilija.
Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen arvostaa monipuolisia hyökkääjiä, jotka kykenevät pelaamaan sekä laidalla että keskellä, ylivoimaa ja alivoimaa.
– Jalosen kanssa on tehty paljon yhteistyötä ja yhdessä on aika lailla myös menestytty. Jalonenhan haluaa aina oikeita pelaajia oikeille paikoille, nimi selässä ei valintatilanteessa aina vaikuta eniten, Sallinen tietää.
Sveitsin hopeamitalistilla on jalat tukevasti maassa kotikisojen suhteen.
– Jos Rantasen Mikon kanssa kisaan pelipaikasta, silloin tuskin olen joukkueessa. Samasta roolista nyt ei kuitenkaan kisailla, Sallinen naurahtaa.
Kahden kullan ja kahden hopean jälkeen Sallisellekin kolmas maailmanmestaruus maistuisi.
– Yritetään nyt ensin päästä joukkueeseen, Sallinen toppuuttelee.
Hyökkääjällä on myös varasuunnitelma, jos maajoukkuekutsu jostain kumman syystä jäisi tulematta.
– Sitten pyöräiltäisiin pitkin Espoota, Sallinen nauraa.
Länsiväylä on seurannut Jere Sallisen otteita Sveitsissä. Juttusarja päättyy.