Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jääkiekon MM-kisat 2023 | Heltsu ja Ari-Pekka ovat pariskunta, jota lätkä vie ympäri maailmaa – nyrkkitervehdys Jagrin kanssa johti ikimuistoiseen hetkeen

Pariskunta matkustaa jääkiekon perässä ympäri Eurooppaa. Nyt kisat tulevat kotikaupunkiin.

A-P kysyy, että mennäänkö ja minä vastaan okei. Näin se yleensä menee.

Tamperelainen Heli-Maria Hakala kertoo hänen ja miehensä Ari-Pekka Hakalan tavasta päättää lähteä jälleen kerran yhdelle ulkomaanmatkalle, jonka aikana pariskunta käy katsomassa vähintään yhden jääkiekko-ottelun jossakin uudessa paikassa.

– Emme tee matkojamme siksi, että yrittäisimme kerätä elämän aikana kasaan käynnit kaikissa maailman maissa, joissa jääkiekkoa pelataan. Me vain haluamme nähdä mahdollisimman paljon erilaisia paikkoja emmekä ole matkailijoita, jotka viihtyvät yhdessä sijainnissa kovin pitkään, Ari-Pekka Hakala kertoo.

Hetkeen ei Hakaloiden tarvitse matkata minnekään, koska kansainvälinen jääkiekko tulee heidän luokseen Tampereelle. Kaupungissa järjestetään toisena keväänä perättäin miesten MM-kisat.

Hakalat katsoivat viime vuonna Nokia-areenalla muutaman pelin, mutta viettivät enemmän aikaa fan zonella ja kaupungilla tutustuen uusiin ihmisiin.

Yhteisöllisyyden tunne oli todella vahva.

Tämän vuoden kisoihin heillä on liput ainakin Suomi-Saksa-otteluun.

– Fan zonella oli viime keväänä mahtava meininki. Yhteisöllisyyden tunne oli todella vahva. Erimaalaiset ihmiset olivat siellä sulassa sovussa. Tykkäsin siitä ilmapiiristä paljon, Heli-Maria Hakala kertoo.

Kaksikon kiekkomatkailuharrastus alkoi, kun A-P osti vuonna 2016 Heltsulle valmistujaislahjaksi reissun Prahaan ja katsoi etukäteen, että silloin on Sparta Prahan kotiottelu. Ari-Pekalla oli jo ennestään tapa käydä matkan yhteydessä jossakin kiekkopelissä, jos sellainen vain oli mahdollista järjestää.

– Meidän ensimmäisen yhteisen matkan jälkeen sovittiin, että kun olemme reissussa, on toinen päivä pelipäivä ja toinen on shoppailupäivä. Nykyään shoppailupäivää ei enää ole, aviopari naurahtaa.

Heli-Maria muistuttaa, että kohteesta jää aivan erityinen muisto, kun on käyty ottelussa ja tutustuttu paikalliseen fanikulttuuriin ja uusiin ihmisiin sen takana.

Hakalat ovat ehtineet noin seitsemässä vuodessa käymään 13 eri maan jääkiekko-otteluissa. Viimeisimpään reissuun hiihtolomaviikolla kuuluivat vierailut peleissä Saksan Münchenissä, Italian Bolzanossa sekä Sveitsin Quinton Ambri-Piottassa ja Luganossa.

Pariskunta on nähnyt ja kokenut matkoillaan vaikka mitä, mutta mieleenpainunein tapaaminen lienee tapahtunut tšekkiläisen kiekkolegenda Jaromir Jagrin kanssa.

Mies on NHL:n kaikkien aikojen pistepörssin kakkonen ja pelaa edelleen 51-vuotiaana Tšekin Extraligan HC Kladnon riveissä.

– Meillä oli Kladnon pelissä isot Jagr-pahvipäät mukana. Heltsu kysyi järjestysmieheltä, että saammeko mennä alkulämmittelyn ajaksi laidan viereen. Järjestysmies ohjasi meidät oikeaan kohtaan ja kertoi, että Jagr heittää meille siinä nyrkkitervehdyksen, A-P muistelee.

– Näin kävi ja kun peli loppui meni Heltsu vielä heiluttamaan pahvipäätä laidan viereen. Jagr tuli siihen, antoi nimikirjoituksen, tuli selfieen Heltsun kanssa ja myöhemmin pääsimme vielä joukkueen pukukoppikäytävälle, hän kertaa ikimuistoista hetkeä.

Jääkiekon maailman­mestaruus­kilpailut 2023 järjestetään Suomessa ja Latviassa 12.–28. toukokuuta 2023.