Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jääkiekon MM-kisat 2023 | Tämän takia MM-kisalippujen hinnoissa on huimat erot – "Hinnoiteltiin todella edullisiksi"

Viime MM-kisoista yksityiskohtia on hiottu. Muun muassa areenalla kulku on helpompaa.

Jääkiekon miesten MM-kisoissa Tampereella pyritään helpottamaan kisavieraiden liikkumista muun muassa parantamalla opastusta sekä nopeuttamalla turva- ja lipputarkastuksia, kertoo MM-kilpailujen pääsihteeri Heikki Hietanen.

– Viime vuoden kisajärjestelyt onnistuivat erinomaisesti. Aina tietenkin on parannettavaa ja olemme kisaorganisaation kanssa käyneet läpi asioita ja pyrimme tekemään ne viime vuotta paremmin, Hietanen toteaa.

Heikki Hietasen mukaan Tampereelle tulee viime vuotista huomattavasti enemmän kansainvälisiä faneja.

– Viime keväänä oli epäselvyyttä koronatilanteeseen liittyvien matkustussääntöjen kanssa ja monet ulkomailta tulevat ryhmät jättivät saapumatta Suomeen, Hietanen sanoo.

Kisajärjestäjä kampanjoi kisoja muun muassa kouluille, jääkiekkoseuroille, opiskelijoille ja eläkeläisille. Kampanjaa suunnataan myös niille ottelupäiville, jolloin Suomi ei pelaa.

Viime vuoden kisajärjestelyt onnistuivat erinomaisesti.

– Muiden kuin Suomen pelien liput hinnoiteltiin todella edullisiksi, Hietanen sanoo.

– Mutta toisaalta matkustaminen Suomeen ja majoituskustannukset Tampereella ovat kalliit. Tampereen hotellihuoneiden hinnat ovat todella korkeat kisojen aikana, Hietanen toteaa.

Tampereen kaupungin tapahtumapäällikkö Saara Saarteinen kertoo kaupungin tuovan Tuomiokirkonkadulle ja Kuninkaankadulle kesäkatuelementtejä jääkiekon MM-kisojen alkamisesta 12. toukokuuta alkaen.

Elementit, kuten katutarroitukset, ripustukset ja kukkaistutukset, pysyvät kaduilla läpi koko kesän.

Keskustorin Kesäkeidas on jälleen paikka, jossa näytetään suurelta näytöltä kaikki MM-kisojen Tampereella pelattavat ottelut.

Lähellä olevalle Molinin tontille sekä kirkon mäkeen tulee lapsiperheille suunnattu savuton ja päihteetön aktiviteettialue.

Tampereen kaupunki järjestää Frenckellinaukiolla 10. toukokuuta kello 18 alkaen yhteistyössä Suomen Jääkiekkoliiton kanssa Kiekon koti -juhlan.

Fan Zone sijaitsee viime vuoden tapaan Tampereen rautatieaseman ja Nokia-areenan välimaastossa.

Fan Zone on auki lähes päivittäin aina alusta loppuun saakka.

Jääkiekon maailman­mestaruus­kilpailut 2023 järjestetään Suomessa ja Latviassa 12.–28. toukokuuta 2023.