Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ville Koski oli vain 14 vuotta, kun pelaaja-agentti soitti – näin FC Honka hioo timantteja jopa 10 000 pelaajan joukosta

FC Hongan valmentaja Riku Paularinne tukee seuran kultakimpaleita. Keskuspuolustaja Ville Koskella on nälkää isoimmille areenoille.

Veikkausliigaseura FC Hongan strategian yksi keskeisimpiä ajatuksia on kasvattaa omalta pelaajapolulta liigakelpoisia pelaajia.

Honka haluaa tarjota lahjakkaille pelaajilleen myös seuraavaa askelta kansainvälisille kentille. Strategiaan kirjattu, että vuodessa myydään 1–3 pelaajaa.

Espoon seurayhteisössä pelaa tällä hetkellä noin 10 000 junioria eri seuroissa, ja moni heistä päätyy Honkaan. Hongan seurayhteisössä on peräti 35 päätoimista valmentajaa. Lisäksi on kymmeniä oto-valmentajia.

Edustusjoukkueen valmentaja Riku Paularinne tuntee honkalaisen urheilun ytimen. Peliuran jälkeen valmentajaksi siirtynyt Paularinne on ollut Hongassa eri rooleissa vuodesta 2018.

– Koko seurayhteisömme tavoitteena on tarjota jokaiselle omantasoisensa kilpailullinen pelipaikka. Jos haluamme menestyä valtakunnallisesti, pelaajapolkumme pitää olla avoin, kirkas ja houkutteleva.

Honka on onnistunut tavoitteessaan kasvattaa pelaajia niin Veikkausliigaan kuin kansainvälisille kentille.

Tällä kaudella 25 pelaajan ringistä peräti 13 nuorta on seuran omalta pelaajapolulta.

Palloliiton sääntöjen mukaan pelaaja on seuran oma kasvatti, kun hän on pelannut alle 21-vuotiaana kolme vuotta seurassa.

Hongan aikomuksena on, että omat kasvatit pelaavat 40 prosenttia peliajasta menestyvässä edustusjoukkueessa kaikista kesällä pelatuista veikkausliigaminuuteista.

Haluamme näyttää tulevaisuuden pelaajille, että Espoossa on mahdollisuus nousta Veikkausliigaan ja myöhemmin myös maailmalle.

Viime kesänä Hongalla 35 prosenttia pelatuista minuuteista oli "oman kylän" pelaajien pelaamia. Se oli eniten koko Veikkausliigassa.

Ville Koski, 21, siirtyi Tapiolan urheilupuistoon Tuusulasta viisi vuotta sitten.

– Voin sanoa, että olen täällä oppinut lisää jalkapallosta ja elämästä. Tämä on ollut hyvä yhteisö kasvaa ja kehittyä pelaajana.

Koski oli lahjakas jo nuorena. Ensimmäisen kerran pelaaja-agentti soitti, kun hän oli 14-vuotias.

– En välittänyt tai miettinyt sitä lainkaan. Hän oli isäni ystävä. Keskityin vain pelaamiseen.

Espooseen muutto ei ollut alussa lahjakkaallekaan pelaajalle pelkästään ruusuilla tanssimista.

– Alkuun kipuilin jonkin verran, erimielisyydet valmennuksen kanssa johtuivat lähinnä peliajasta.

Lue myös:

Hongan maalitykki Agon Sadiku sai huippusiirron Norjaan – näin osapuolet kommentoivat

Paularinne tietää, että juniorijoukkueissa menestyminen ei aina takaa suoraa tietä liigan avauskokoonpanoon.

– Meille päätyy lahjakkaita ja hyviä nuoria, jotka ovat olleet kantavia voimia joukkueissaan. Yksilön pitää menestyäkseen sopeutua. Kentällä pitää pärjätä ja täytyy osata toimia ryhmässä.

Hongalle on tärkeää panostaa nuoriin.

– Haluamme näyttää tulevaisuuden pelaajille, että Espoossa on mahdollisuus nousta Veikkausliigaan ja myöhemmin myös maailmalle.

Viimeksi seurasta ulkomaille ponnahti viime kesänä 14 maalia iskenyt Agon Sadiku, joka meni Norjan pääsarjaseuraan Rosenborgiin.

Koski on omien sanojensa mukaan myös valmis isompiin haasteisiin.

– Kyllä mä koen, että olen valmis uusiin sarjoihin. Olen aina ollut sopeutumiskykyinen ja otan vastuuta. Olen myös U21-maajoukkueessa nähnyt läheltä pelaajia, jotka pelaavat jo isommissa sarjoissa. Mielestäni olen niissä otteluissa pärjännyt hyvin.

Edit 10.5. klo 16: Tarkennettu Hongan päätoimisten valmentajien määrää.

Lue myös:

Siirtojytky Veikkausliigassa – FC Honka kiinnitti konkarin