Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Päätoimittajalta Indeksikorotus houkutteli eläkkeelle

Tänä syksynä vanhuuseläkkeelle ja osittaiselle vanhuseläkkeelle rynnisti poikkeuksellisen paljon väkeä – ja nopeasti. Syynä oli vuodenvaihteessa voimaanastuva, historiallinen 6,8 prosentin indeksikorotus.

Vastaavaa korotusta ei ole tehty kymmeniin vuosiin. Nyt sitä perusteltiin muun muassa voimakkaalla inflaatiolla.

Ehtona vain oli, että eläkeajan pitää alkaa viimeistään joulukuun alussa, jotta voimaan astuvan korotuksen saa hyödynnettyä. Mahdollisuuteen tarttuivat tuhannet ihmiset. He, jotka hoksasivat. Nimittäin tieto korotuksesta saavutti monet vasta viime metreillä.

Edun hyödyntäminen edellytti nopeita neuvotteluja työnantajan kanssa ja eläkehakemusten täyttämistä. Osa teki irtisanomisensa jopa minuutissa (LV 23.11.).

Mahdollisuuteen tarttuivat he, jotka hoksasivat.

Kädenojennukseen tarttuneet voivatkin aidosti sanoa: ”On lottovoitto syntyä Suomeen”. Monestakin syystä.

He, jotka pidensivät työssäoloaikaansa tavoitellakseen suurempaa eläkettä, pääsivät hyppäämään syrjään vaativasta työelämästä suunniteltua aikaisemmin. Osa pääsee nauttimaan paremmista ansioista osittaisen vanhuuseläkkeen turvin.

Suomessa eläkehakemukset täytetään sähköisesti ja käsittelyprosessi on nopea. Päätökset tulivat viime tipassa hakeneille nopeasti. Monissa muissa maissa nopea reagointi ei olisi auttanut, sillä prosessi tuskin olisi sujunut yhtä nopeasti.

Jos ripeä toiminta jälkikäteen saa katumapäälle, eläkkeen voi vielä perua kolmen kuukauden kuluessa.

Espoolaiseläkeläisiä hemmotellaan myös edulla, joka ei ole tarjolla kaikkialla. Kaupunki tukee yli 68-vuotiaita tarjoamalla sporttirannekkeen, jolla saa maksuttomia liikuntapalveluita, kuten jumppia, kuntosaliharjoittelua ja vesijumppaa. Siihen kuuluu myös ystäväetuus, jolla voi tuoda yli 18-vuotiaan ystävän mukana uimahalliin, maauimalaan tai kuntosalille.

Tavoitteena on tukea ja madaltaa osallistumista terveyttä ennalta ehkäisevään toimintaan.

Etuja on tarjolla, kunhan tieto niistä tavoittaa oikeat henkilöt ja edut otetaan hyötykäyttöön.

Oma lukunsa on, miten vuoden alussa aloittava Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue kykenee turvaamaan palvelut työterveyshuollon piiristä siirtyneille eläkeläisille.

heli.koivuniemi@media.fi