Yliopistot ovat päättäneet, miten kevään opiskelijavalinnat toteutetaan poikkeusoloissa. Kaikki hakukohteet julkaisevat omat käytäntönsä viimeistään 30. huhtikuuta, kerrotaan Suomen yliopistojen rehtorineuvosto Unifin tiedotteessa.
Perinteisiä valintakokeita on korvattu muun muassa sähköisillä etänä suoritettavilla valintakokeilla, suullisilla kokeilla, palautettavilla tehtävillä ja todistusvalinnan laajentamisella. Valintakokeet ovat pääosin kaksivaiheisia, jolloin ensimmäinen vaihe karsii siinä parhaiten menestyneet hakijat toiseen vaiheeseen. Karsintavaihe toteutetaan pääsääntöisesti etänä sähköisellä alustalla. Toinen vaihe voidaan toteuttaa etänä tai pieninä, kampuksella suoritettavina koetilaisuuksina.
– Yliopistot ovat tehneet päätöksensä hakijoiden asemaa ajatellen ja mahdollisimman pienillä muutoksilla. Olemme poikkeustilanteessa löytäneet ratkaisut, joissa kaikilla hakijaryhmillä on edelleen mahdollisuus tulla valituiksi, kertoo Unifin opetusvararehtorikokousten puheenjohtaja Petri Suomala tiedotteessa.
Ratkaisuja on ollut suunnittelemassa asiantuntijajoukko, johon kuuluu muun muassa akateemisia- ja valinta-asiantuntijoita, juristeja sekä terveys-, turvallisuus- ja it-asiantuntijoita.
Yliopistot katsovat, että valintaprosessin aikana on varmistuttava hakijan henkilöllisyydestä ja osaamisesta, asian hoitamiseksi on tiedotteen mukaan löydetty teknisiä ratkaisuja. Myös pienet, yliopiston järjestämissä tiloissa pidettävät koetilaisuudet ovat pandemiatilanteen salliessa mahdollisia.
– Valintaperusteiden muutoksilla, kuten koekiintiön pienentämisellä ja kaksivaiheisella valinnalla, on pystytty vähentämään fyysisiin kokeisiin kutsuttavien määrää murto-osaan lähtötilanteesta. Yliopistot valmistautuvat koetilaisuuksiin tarkoin turvajärjestelyin ja yhteistyössä asiantuntijoiden, muun muassa THL:n, kanssa, Suomala jatkaa.
Yliopistot ja yhteisvalinnat tiedottavat hakijoilleen valintojen muutoksista sähköpostilla Opintopolun kautta.