Pizza Suomessa on periaatteessa samanlaista kuin muissa pohjoismaissa, mutta meillä pizza on vuosien saatossa lähtenyt kehittymään aivan omaan suuntaansa. Kaukana historiassa on aika, jolloin ravintoloitsijat hakivat kaiken pizzaoppinsa Tukholmasta.
Suomalaiset suosivat ananasta pizzatäytteenä enemmän kuin mikään muu kansa, mutta muitakin eroja löytyy:
– Norjalainen pizzamaku on suomalaista huomattavasti konservatiivisempi ja hyvin lihapainotteinen, kun taas meillä kasvisten suosio on kasvanut viime vuosina huomattavasti. Ruotsalainen erityispiirre on puolestaan eksoottiset täytteet, erityisesti banaanin käyttö, Kotipizzassa vuosikymmenet työskennellyt Heikki Sikström luettelee.
Luova johtaja Risto Mikkola huomauttaa, että kana on meillä suositumpi täyte kuin muissa pohjoismaissa – johtuen luotettavasta kotimaisesta tuotantoketjusta. Myös muut uudet proteiinin lähteet, kuten härkäpapu, on meillä omaksuttu nopeammin kuin muualla Pohjolassa.
Hän muistuttaa lisäksi, että kausipizzat – muutkin kuin Huuhkana – ovat yksi ero Suomen ja muiden pohjoismaiden välillä.
– Ammennamme kotimaisista raaka-aineista ja suomalaisen luonnon antimista ideoita rohkeammin kuin ruotsalaiset ja norjalaiset, Mikkola toteaa.
Hyvä esimerkki tästä on hänen mukaansa jo neljättä kertaa menuun yleisön pyynnöstä palaava kausituote: Sienimestari.
– Sienimestarin reseptiä on päivitetty pienillä muutoksilla melkein joka syksy; tänä syksynä reseptissä on uutena lisänä kotimainen suppilovahvero.
Mikkolan mukaan jossain pienessä ruotsalaisessa pizzeriassa voi toki olla metsäsienipizzaa, mutta maanlaajuisen 280:n ravintolan kokoluokassa ei.
Monien muiden suurkeittiöiden käyttäessä jopa säilykkeitä Kotipizzassa raaka-aine on kuivattua kotimaista. Sienet liotetaan toimipisteissä yön yli suolavedessä koekeittiön ohjeiden mukaan.