Anniina Laukkanen toivoi ensimmäisen kerran kuolemaa yhdeksänvuotiaana – ”En näe, että masennus poistuisi lopullisesti elämästäni”

Anniina Laukkanen oli vihainen lapsi, jota kiusattiin koulussa. ­Nykyään hän voi hyvin, mutta keväät ovat edelleen vaikeita.

Anniina Laukkanen, 24, ajattelee itsetuhoisesti enää harvoin. Silti mielessä käy joskus, että olisi pitänyt jo kauan aikaa sitten hypätä auton alle.

– Ajatus ei enää pelota, koska tiedän, etten koskaan tee sitä.

Masennus näytti synkät kasvonsa ensimmäisen kerran, kun Laukkanen oli yhdeksänvuotias.

Nykyään masennuskausi tarkoittaa Laukkaselle vetäytymistä. Ensimmäisenä unohtuvat kotityöt, eikä ystävien tapaaminen huvita.

Laukkanen kuvailee masennustilaansa kolmella sanalla: toimettomuutta, nukkumista ja itsesääliä.

– Kaverit ovat sanoneet, että kun olen masentunut, minua ei löydä Googlellakaan. Kaupassakin käyn yöllä, Laukkanen hymähtää.

Tällä hetkellä hän voi hyvin mutta syö silti masennuslääkkeitä. Ne pitävät osaltaan sairautta poissa. Laukkanen on myös oppinut tunnistamaan oireensa ajoissa ja osaa jo suhtautua niihin.

– Elän ihan semihyvää elämää. Minulla on ala- ja ylämäkeni siinä missä kaikilla muillakin.

Oli aamuyö, kun yhdeksänvuotiaan Laukkasen äiti tuli kotiin itkuisena. Äiti kertoi olleensa mummon vieressä, kun tämän sydän lakkasi lyömästä.

Se oli pienelle tytölle järkytys.

Laukkanen muistaa syyttäneensä ensin lääkäreitä siitä, etteivät he olleet hoitaneet syöpää sairastanutta mummoa kunnolla.

Sitten hän syytti kuolemasta itseään.

– En todellakaan tiedä, miten asia kääntyi pienen ihmisen päässä niin.

Laukkanen ajatteli, että hänkin haluaa kuolla.

Ajatus ei tahtonut jättää enää rauhaan. Hän sanoi vanhemmilleen, että haluaisi tappaa itsensä.

Alkoi miltei kymmenen vuoden synkkä kausi, jonka aikana vointi vaihteli.

Laukkasesta tuli vihainen lapsi. Hän vihasi itseään, muita ja oikeastaan ihan kaikkea. Pienemmät sisarukset saivat aggressiivisesta käytöksestä osansa.

Oli koko ajan paha olla.

– Purin kaikki tunteeni aggressiivisesti. Se ei ollut mitenkään tervettä käyttäytymistä. Olin vihainen täysi-ikäiseksi asti.

Ei pieni lapsi osaa pukea sellaisia tunteita sanoiksi.

Laukkanen ohjattiin kouluterveydenhuoltoon ja pian hänellä todettiin masennus. Hän pääsi vuodeksi ryhmäterapiaan mutta ei kokenut sen auttavan.

– Olin todella sulkeutunut. Väitin, että kaikki oli hyvin. Ei pieni lapsi osaa pukea sellaisia tunteita sanoiksi.

”Läski”, huudettiin välitunnilla. Laukkanen otti kiusaajaa niskasta kiinni ja paiskasi pihamaahan. Hän oli kaikkia luokkansa poikia isompi.

– En vain pystynyt enää kuuntelemaan hiljaa.

Kiusaaminen alkoi jo ensimmäisillä luokilla, ja sitä jatkui yläkouluun saakka.

Sen lisäksi, että Laukkanen oli kiusaajien mielestä liian isokokoinen, hän oli kiinnostunut vääristä asioista, kuten mangasta.

Koulu vaihtui uuteen seiskaluokalla, ja kiusaaminen muuttui entistä rajummaksi. Sitä Laukkanen ei enää kestänyt, ja masennus valtasi mielen uudelleen.

Entä jos hyppään auton alle, Laukkanen mietti kävellessään kadulla.

Hän halusi taas kuolla.

Aamuisin Laukkanen heitti repun selkään ja sanoi menevänsä kouluun. Hän valehteli sujuvasti.

– Jäin tietysti kiinni poissaoloistani ja kerroin vanhemmilleni, mikä tilanne on. Vyyhti alkoi purkautua.

Laukkanen passitettiin koulupsykologin lähetteellä sairaalaan nuorisopsykiatrian osastolle tutkimuksiin. Hän jäi osastohoitoon kolmeksi kuukaudeksi ja oli siitä helpottunut.

– Koen saaneeni sieltä perspektiiviä, sillä monet olivat paljon huonommassa jamassa kuin minä. Nuoriso-osastolla oli aika raju meno. Osa viilteli itseään.

Laukkasen huonetoveri ihmetteli, miksi hän oli yhteyksissä vanhempiinsa tai ylipäätään tekemisissä heidän kanssaan.

– En ymmärtänyt sitä. Olen aina ollut läheisissä väleissä vanhempieni kanssa. Etenkin äidillä on suuri rooli siinä, että olen ylipäätään jaksanut olla.

Laukkasella oli koulukiusaamisesta huolimatta koko ajan tiivis, pieni ystäväporukka, joka kävi tervehtimässä häntä myös osastolla. Se jos mikä oli tärkeää.

Laukkaselle määrättiin masennuslääkkeet. Hän söi niitä joitakin vuosia mutta päätti lopettaa.

– Kaikkia sääntöjä noudattamatta lopetin ne itse kuin seinään, omalla päätökselläni. Niinhän ei kannattaisi tehdä.

Vuonna 2020 vointi romahti ja Laukkanen aloitti lääkityksen uudelleen.

Minulla on paljon hyviä kausia, ja huonomman tullessa on haettava apua ja kehitettävä keinoja, joilla pysyn pinnalla.

Masennuskaudet eivät ole estäneet Laukkasta tekemästä juuri niitä asioita, joita hän eniten haluaa tehdä. Luova nuori nainen on ehtinyt opiskella kuva-artesaaniksi, graafiseksi suunnittelijaksi ja valokuvaajaksi.

– Lisäksi koodaan nettisivuja.

Täysi-ikäistyessään Laukkanen muutti pois vanhempiensa luota maaseudulta ja alkoi seurustella. Omannäköisen elämän rakentaminen antoi lisää itseluottamusta.

– Pääsin pois maatilalta ja siitä maailmasta, jossa en halunnut olla. Tuntui, että olin ollut häkissä.

Tällä hetkellä Laukkanen järjestää japanilaiseen popkulttuuriin keskittyvää tapahtumaa Kuopioon.

– Oikeastaan kaikista harrastuksistani on tullut ammatti.

Toisinaan hänen masennustaustansa herättää ihmisissä ylimäärästä huolehtimista tai jopa sääliä. Se ärsyttää.

Kun Laukkanen oli poissa koulusta, opinto-ohjaaja oletti, että hän makaa masentuneena kotona.

– Olin silloin yrittäjä ja tein paljon töitä, siksi en ehtinyt jokaiselle tunnille. Valmistuin ihan normaalisti.

Laukkanen uskoo, että masennus pysyy osana hänen elämäänsä aina. Sen kanssa on vain opittava elämään.

– En näe, että masennus poistuisi jotenkin kokonaan ja lopullisesti elämästäni. Minulla on paljon hyviä kausia, ja huonomman tullessa on haettava apua ja kehitettävä keinoja, joilla pysyn pinnalla.

Kevät on aina vaikeaa aikaa. Valo ei virkistä, päinvastoin. Laukkanen sanoo olevansa pimeän lapsi.

Laukkanen ei ole vihainen tai katkera siitä, että juuri hän sairastui masennukseen. Hän ajattelee, että ihmisen pitää rehellisesti kohdata itsensä.

Eikä masennus ole kaikille sama.

– Siitä pääseminen vaatii paljon itsetutkiskelua. Minua ovat auttaneet terapia ja lääkkeet, mutta ne eivät auta kaikkia. Olen myös todella avoin ja puhun paljon ystävilleni ja vanhemmilleni. Kaikki eivät halua niin tehdä.

Jos Laukkanen tapaisi yhdeksänvuotiaan Anniinan nyt, hän halaisi tätä ja kertoisi, ettei mikään ole hänen syytään ja ettei hän ole yksin.

– Sanoisin, että sinulla on vielä hieno tulevaisuus edessäsi.

Hän

Anniina Laukkanen

Asuu Kuopiossa.

Kuva-artesaani, graafinen suunnittelija ja valokuvaaja.

Ajaa mielellään autoa.

Unelmoi isosta rantatontista, jolle voisi rakennuttaa modernin omakotitalon, jossa on paljon luonnonvaloa. Siellä voisi kestitä ystäviä sekä vetäytyä omaan rauhaan.

Haluaisi luoda uusia kulttuuritapahtumia ja -palveluita.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Mainos: HotLips

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut