Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Elina, 37, turhautui pankin lainatiskillä – asetti tavoitteekseen 2 500 euron nettopalkan

Sairaanhoitaja vaihtoi alaa, jotta voisi saada kolmannen sijoitusasunnon.

Suunnilleen vuosi sitten Elina Helmikoski, 37, oli antamassa influenssarokotuksia. Hän työskenteli työterveyshoitajana yksityisellä lääkäriasemalla. Työpäivä vantaalaisessa yrityksessä oli verkkainen. Oli aikaa ajatella.

– Päivän aikana päätin, että kun täältä pääsen, soitan esihenkilölle ja irtisanoudun, Helmikoski muistelee.

Helmikoski oli ehtinyt työskennellä sairaanhoitajana vuosia. Alan vaihtaminen oli muhinut mielessä jo pitkään. Painavin syy irtisanoutumiseen oli palkka.

– Pidän hoitotyöstä, mutta palkkaus ei mielestäni vastannut työn vaativuutta eikä osaamistani.

Lisät toivat Helmikosken mukaan palkkapussiin noin 10 000 euroa vuodessa.

– Kolmivuorotyössä palkka oli kohdillaan, mutta kyllä siinä saakin töitä tehdä, hän painottaa.

Vaihtaessaan päivätöihin yksityiselle lääkäriasemalle tulot tippuivat.

– Mietin, että onko tässä mitään järkeä.

Helmikoski on vuosien aikana nähnyt hoitoalaa laajasti ja työskennellyt muun muassa pitkään psykiatrisessa sairaalassa. Hän on koulutukseltaan myös terveydenhoitaja sekä ravintola-alan ammattilainen eli restonomi.

Asetin tavoitteeksi 2 500 euron nettotulot.

Hän kertoo halunneensa turvata tulevaisuuttaan taloudellisesti jo pitkään. Hänellä on kaksi sijoitusasuntoa.

– Hain lainaa kolmanteen sijoitusasuntoon, mutta minulle ei sitä myönnetty, koska palkkani on niin huono. Tuntui kurjalta, että minulta suljettiin mahdollisuus vaurastumiseen, hän kertoo.

Helmikoski hyppäsi pois työelämän pyörästä. Hän teki tarkat taloudelliset laskelmat, otti lainoihin lyhennysvapaata ja käytti säästöjä. Hetken hän oli myös työttömänä. Talous mahdollisti puolen vuoden tauon.

– Se oli breikki työelämästä, jonka aikana halusin löytää suunnan elämälleni.

Työelämätauon ensimmäiset viikot kuluivat uuden arjen opettelussa.

– En ollut koskaan tehnyt etätöitä, ja se oli opeteltava.

Oleiluun hän ei käyttänyt aikaa.

– Olin hyvin määrätietoinen ja järjestelmällinen. Tein itselleni tavoitteita ja tietoisesti pohdin, mitä haluan elämässäni tehdä, hän selvittää.

Vantaalla asuva Helmikoski haki tietoa ja apua. Hän pääsi TE-toimiston uravalmennukseen. Hän luki kirjoja, teki unelmakarttoja, pohti arvojaan ja löysi vahvuuksiaan. Hän visioi unelmatyötään. Helmikoski suoritti myös palvelumuotoilun opintoja avoimessa ammattikorkeakoulussa.

– Tulevalle työlle asetin tavoitteeksi 2 500 euron nettotulot.

Työelämän breikille heittäytyminen ei ollut helppoa. Hän muistaa olleensa aluksi hukassa ja turvatonkin. Jälkikäteen hänen mukaansa on kuitenkin helppo todeta, että se kannatti.

– Tasan puoli vuotta breikin alkamisen jälkeen istuin keittiöpöydän ääressä ja laitoin y-tunnushakemuksen omalle yritykselleni, hän kertoo.

Tänään Helmikoski on siis tuore yrittäjä. Tauko työelämästä herätti halun auttaa muita, jotka kaipaavat oman urapolun kirkastamista.

– Toimin uramuotoilijana. Autan ihmisiä löytämään heidän omannäköisensä arjen ja uran. Missioni on rakentaa jokaiselle parempaa työelämää.

Uusi yrittäjä tietää, että palkkatavoitteesta täytyy aluksi tinkiä.

– Nyt kuitenkin ovi kolmanteen sijoitusasuntoon on mahdollinen. Täytyy vain tehdä kovasti töitä.

Helmikoski kannustaa ottamaan tauon arjen pyörityksestä, jos se suinkin on mahdollista. Hän toivoo, että ihmiset myös ravistelevat ennakkoluulojaan.

– Monesti esimerkiksi kuulee puhuttavan, että ollaan asuntolainan vankeja. Mielestäni asuntolaina on mahdollistaja.