Astellessani kohti Nokia-areenaa pimenevässä sunnuntai-illassa oloni oli hieman jännittynyt, sillä nyt olin joutumassa pois omalta mukavuusalueeltani, koska viittäkymmentä lähentelevänä miesoletettuna en välttämättä ole sitä Robbie Williamsin ydinkohderyhmää. Muistikuvani hänestä olivat lähinnä 90-lukuinen imago Take That -poikabändin pahana poikana sekä soolouralta Music Televisionilla pyörinyt video Let Me Entertain Yousta, jossa Williams keikisteli KISS-yhtyeelle tyypillisessä kasvomaskissa. Toisaalta mieleen oli jäänyt myös vaikuttava voimaballadi Angels samoilta ajoilta. Niinpä ennakkoluulottomasti kuljin kohti konserttipaikkaa valmiina viihdytettäväksi.
Robbie Williams juhlistaa kiertueellaan 25 vuotta kestänyttä soolouraansa, joka on ollut varsin menestyksekäs loppuunmyytyine kiertueineen. Sunnuntainakin Nokia-areenalle oli saapunut 11 500 silmäparia, joten jotain sekin kertoo Williamsin vetovoimasta. Omiakin ystäviäni oli jonottamassa aamusta asti areenalle eturivin paikkoja, joten tämä taika piti itsekin kokea.
Konsertti alkoi Hey Wow Yeah Yeahilla Williamsin ilmaantuessa lavan takareunan korokkeelle yleisön ulvoessa suosiotaan. Viimeistään hänen laskeutuessaan korokkeelta alas ja tullessa ramppia pitkin yleisönsä lähelle oli selvää, että Williams oli tullut viihdyttämään ja yleisö viihtymään. Ennen seuraavaa kappaletta hän esitteli olevansa Robbie ”Fucking” Williams ja tulleensa viihdyttämään ja niinpä siirryttiin Let Me Entertain Youhun – tällä kertaa ilman kasvomaaleja tosin. Taustatanssijaryhmä sekä illan orkesteri pistivät myös parastaan, vaikka illan suvereeni tähti Williams olikin. Oli kuin Nokia-areena olisi muuttunut Las Vegasin kasinon viihdenumeroksi, pelkästään hyvällä tavalla kuvattuna. Williams otti tiiviisti katsekontaktia eturivin kanssa ja muutenkin piti yleisönsä täydellisesti hyppysissänsä. Sujuvasti setti jatkui Land Of A 1000 Dancesille ja Monsoonilla.
Välistä Williams huudatti yleisöä vitsaillen muun muasta seksistä ja myös hieman itseironisesti huumeisiin viitaten. Menneisyyttään on turha pyyhkiä pois, mutta siitä voi oppia jotain. Williamsin sanoessa: ”And I need to know Tampere: Are We Friends?”, niin vastaus oli hyvin äänekäs jättämättä epäselväksi yleisön suurta rakkautta Williamsia kohtaan. Vaikka ilta oli viihdettä yleisölle, oli se hänelle sanojensa mukaan terapiaa. Hän halusikin todisteen rakkaudesta yleisöltä liittymällä lauluunsa Strongissa. Koko halli lauloikin toiveen toteuttaen kitapurjeet väpättäen mukana, joka eittämättä kuulosti varsin hienolta. Samalla meiningillä jatkoi Come Undone.
Kappaleiden välissä Williams jutusteli pitkiä pätkiä ja kahdenkymmenen viiden vuoden soolouran historiaa käytiin musiikin lisäksi läpi sanallisesti, tarinoiden kestäessä välillä melkein pidempään kuin itse kappaleet. Tämä ei kuitenkaan haitannut, sillä Williams tarinoi varsin vetävästi ja hänellä olisi aineksia jopa niin sanotulle ”spoken word” -kiertueelle elämänkertansa merkeissä. Williams saattoi myös vitsaillen lopettaa laulamisen kesken kappaletta ja kysyä katsomosta poistumassa olevalta henkilöltä, onko hän menossa kenties ykkös- vai kakkoshädälle ja samalla toivotella tervetulleeksi katsomoon kesken saapuvia. Vaikka osin kontaktit yleisöön vaikuttivat etukäteen suunnitellulta ja kuuluvan illan juoneen, niin Williams onnistui vaikuttamaan varsin vilpittömältä ja aidolta aina suunsa avatessaan. Kesken konsertin Williams myös päivitti näkörajoitepaikoilla istuneen pariskunnan paikat aivan lavan eteen niin sanotulle turva-alueelle. Vähän myöhemmin hän ihmetteli permannolla olevan miehen pituutta, joka olikin koripalloilija Lauri Markkasen luokkaa, ja sitä aivan odotti kohta hänen ponnistamaan donkkiin. Niinpä Williams päivitti myös tämän pitkän henkilön takana olleet aiemman pariskunnan seuraan eturivin eteen pois ”näkörajoitteisesta” paikasta.
Seuraava jakso vei illan suunnan historiaan soolouraa kauemmaksi, kun Williams otti käsittelyynsä Take That -ajan. Teema alkoi Do What You Likella, johon tehtiin aikoinaan Take Thatin ensimmäinen musiikkivideo. Kappaleen edetessä taustan videoseinällä esitettiin samaista videota. Kappaletta ei tosin päästy kovinkaan pitkälle, kun Williams pysäytti videon kuvan seitsemäntoistavuotiaaseen takamukseensa, joka ei kuulemma enää näytä samalta. Samalla hän jutusteli ajastaan Take Thatissa, jonka tuomaan kuuluisuuteen hän ei ollut vielä valmis. Hän totesi myös, että hommahan oli syvältä, koska Gary Barlow lauloi kaikki leadit, muiden joutuessa käytännössä taustalaulajien rooliin. Jutustelut jatkoivat tarinaa eteenpäin Could It Be Magicin kautta Oasis-lainaan Don’t Look Back In Anger, joka osaltaan toimi laukaisevana tekijänä soolouralle Williamsin hengatessa aikoinaan 1995 Glastonburyn festivaaleilla Oasiksen kanssa. Sittemmin välit Gallagherin veljeksiin eivät ole olleet järin lämpimät. Erottuaan Take Thatista Williams teki vielä lyhyen paluun yhtyeeseen vuosia myöhemmin, jota edusti setissä The Flood. Kaikesta päätellen Williams ei jutustelunsa perusteella muistele monessakaan mielessä Take That aikaansa lämmöllä.
Take That osuuden jälkeen Williams julisti olevansa nykyisin onnellisempi kuin koskaan. Hän kertoi 90-luvulla pitäneensä kahta sääntöä: naimisiin ei mene ja lapsia ei hanki. Sen jälkeen vuodet ovat vierineet ja hän on ollut naimisissa jo 17 vuotta sekä saanut neljä lasta, jotka ovat antaneet elämälle tarkoituksensa. Tämän jälkeen hän alkoi laulattamaan yleisöä Feel -kappaleellaan, mutta laulu ei oikein lähtenyt yleisöltä, mikä tuntui kovasti huvittavan Williamsia. Feel ei kuitenkaan ollut seuraavana ohjelmassa vaan Love My Life, jonka Williams omisti perheelleen. Seesteisellä linjalla jatkoi seurannut Spice Girlsin Geri Halliwellille omistettu Eternity, joka esitettiin intiimisti pianoballadimaisena. Virtuaaliset jousisoittajat oli saatu videoseinälle hämmentävän kolmiulotteisen näköiseksi, ainakin takakaarteesta katsottuna. Tämä herkempi vaihe todisti illassa myös lopullisesti, ainakin allekirjoittaneelle, että Williams on viihdyttäjän lisäksi myös kerrassaan upeaääninen laulaja ja tulkitsija. Tähän soppaan kun lisätään vielä hänen tapansa ottaa yleisöön henkilökohtaista kontaktia ja toisaalta olla itse läsnä tilanteessa ja avoin, niin keitos on kyllä melko mieliinpainuva.
Herkistelyn jälkeen ilta palasi groovaavampaan suuntaan, kun puhallinsektio pani parastaan Williamsin heitellessä samalla t-paitoja katsomoon. Tässä yhteydessä on myös syytä mainita illan yhtye, jossa puhallinsektion lisäksi oli edustettuna perus yhtyesoittimet sekä upeaääniset taustalaulajat. Yhtyettä ei esitelty illan aikana kitaristia lukuun ottamatta. Tai jos esiteltiin, niin se meni minulta ohi. Kiitokset kuitenkin heillekin vakuuttavasta työstä.
Loppusetti sujui tämän jälkeen ilman sen kummempia välipuheita, kun Feel, Kids ja Rock Dj tulivat yhteen pötköön. Viimeksi mainittu sai ainakin permannolla viimeistään bileet käyntiin, istumakatsomoiden osoittaessa suosiotaan hillitymmin lähinnä nyrkit heiluen. Lasereiden viuhuessa Nokia-areenan ilmatilassa, varsinainen setti tuli päätökseensä.
Äänekkäiden aplodien kutsumana Williams palasi encoreiksi lavalle jonkinlaiseen kimonoon sonnustautuneena aloittaen tunteikkaalla No Regretsillä. Sen jälkeen hän omisti She’s The Onen eturivin onnekkaalle katsojalle, joka sai varmasti muisteltavaa pitkäksi aikaa. Tämän jälkeen hän piti vielä melko pitkän ja polveilevan puheen uransa ajalle osuneista vaikeuksista päihdeongelmineen ja mielenterveysongelmineen. Hän kertoi kahden asian muuttaneen suunnan elämälleen, joista ensimmäinen on vaimonsa tapaaminen. Toinen asia, joka korostui erityisesti covidin myllätessä maailmaa, on yleisön tuki. Tämän jälkeen Williams kehotti yleisöä sytyttämään kännyköistään lamput, joiden loisteessa ilta sai huipennuksensa Angelsin tahtiin. Yleisö osallistui loppulauluun äänekkäästi Nokia-areenan katon noustessa varmasti pari metriä ylöspäin. Loppukumarrusten jälkeen Williams laulatti yleisöä vielä kerran pätkillä illan aikana kuulluista lauluista. Yleisö sai täten myös uuden mahdollisuuden aiemmin mönkään menneen Feelin osalta ja tällä kertaa tämäkin laulu kajahti voimalla. Yleisön vielä laulaessa Angelsin kertosäettä Williams katosi lavan taakse päättäen illan.
Jos ennen keikkaa mielessä oli ajatus epämukavuusalueelle joutumisesta, niin se karsiutui tämän parituntisen aikana pois ja huomasin päätyneeni mukavuusalueelle. Ennakkoluulottomuus kannatti, eikä kädet puuskassa rokkipoliisina oleminen muutenkaan johda mihinkään. Robbie Williams pyysi heti toisessa kappaleessaan, että saisi viihdyttää minua -ja koko yleisöä. Ja totisesti viihdyin.
Robbie Williams (UK): XXV Tour, Nokia-areena, Tampere, sunnuntai 5.3.2023