Coca-Colan joulurekka vierailee 11 paikkakunnalla, joista neljä on mukana ensi kertaa. Päätepysäkki on Billnäsin ruukki.
Coca-Cola joulurekkakiertue tuo jälleen joulun tunnelmaa eri puolille Suomea, kun tuhansin valoilla koristeltu rekka pysähtyy 11 paikkakunnalla marras–joulukuussa.
Tänä vuonna kiertueella nähdään neljä uutta kohdetta: Billnäs, Huittinen, Kaarina ja Ylivieska. Billnäsin historiallinen ruukki toimii kiertueen päätöspaikkana 5. joulukuuta.
Tapahtumissa pääsee ihastelemaan televisiomainoksista tuttua ikonista rekkaa lähietäisyydeltä. Lisäksi kävijät voivat osallistua erilaisiin aktiviteetteihin, kuten joulukoristeiden askarteluun ja lahjojen paketointiin.
Kävijöiden kannattaa varautua ruuhkiin ja saapua ajoissa.
Tämän vuoden uutuus on maistelupiste, jossa voi vertailla juomamakuja sokkona.
Tapahtumissa kiinnitetään huomiota myös ympäristöön: palauttamalla saamansa tölkin kierrätykseen kävijät voivat avata joulukalenterin luukun ja saada yllätyksen. Kaikkien palautettujen tölkkien panttituotot lahjoitetaan WWF:lle Suomen jokien ja rannikkovesien hyväksi.
Joulurekkatapahtumien ikäraja on 13 vuotta, mutta nuoremmat lapset voivat osallistua huoltajan seurassa.
Rekka on vieraillut jo yli 300 kaupungissa eri puolilla maailmaa, ja sen pysähdykset keräävät vuosi toisensa jälkeen suuria yleisömääriä.
Kiertueen järjestäjät muistuttavat, että kävijöiden kannattaa varautua ruuhkiin sekä saapua ajoissa.