Mihin kaikkeen internetiä ja sosiaalista mediaa oikeasti tarvitsee? Se selviää, kun viettää viikonlopun ilman niitä.
Tuntuu kuin puhelin olisi aina kädessäni. Päämäärätöntä somen selailua, jatkuvaa uutisten lukemista ja Youtube-videoputkia. Miltä tuntuisikaan olla hetki ilman tätä kaikkea?
Tarkistan puhelimesta, miten paljon sitä oikein käytän. Kahtena edeltävänä viikkona päivittäiset lukemat vaihtelevat vajaasta puolestatoista tunnista yli seitsemään tuntiin. Keskiarvoksi lasken 3 tuntia 38 minuuttia päivässä. Se on järkyttävä määrä.
Haluan testata elämää ilman nettiä ja somea. Yritän olla viikonlopun ysärihenkisesti puheluiden ja tekstiviestin varassa. Kokeilen suosiolla olla käyttämättä nettiä myös tietokoneella. On kutkuttavaa katsoa, mihin kaikkeen nettiä oikeasti tarvitsee.
Perjantai: Aloitan digipaastoni kello 17. Jo edeltävänä iltana hermostutti. Mietin etukäteen, miten tähän pitäisi varautua. Pitäisikö ladata e-kirjoja, joita voi lukea vaikka olisikin offline? Entä Spotifyn soittolistat, tarvitsenko niitä? Lopulta päätin vain varmistaa, etten tarvitse verkkopankkipalveluita viikonlopun aikana.
Ilmoitan testistä lähipiirille. Eivät sitten ihmettele, jos en pariin päivään vastaa Whatsapp- ja Messenger-viesteihin. Tekstiviestillä ja soittamallahan joka tapauksessa tavoittaa.
Alku sujuu hyvin. Ajan vanhaan kotikaupunkiini, ja sovimme kaverin kanssa tapaamispaikan vanhanaikaisesti tekstiviestillä. Haluaisin tarkistaa, onko lähellä oleva rantakahvila vielä illalla auki. Googlettamalla se olisi helppoa, mutta nyt jään ilman tietoa.
Ilta menee vauhdilla, ja nettiä ja somea kaipaan vasta nukkumaan mennessä.
Lauantai: Aamulla hieman hämmentää. Olen tottunut lukemaan puhelimesta uutisia ja tarkistamaan somesta ihmisten kuulumisia. Printtilehti saa nyt tyydyttää uutisnälkäni. Se luo aamun kahvihetkeen mukavaa rauhan tuntua.
Puhelimen karttasovellus olisi tarpeen, kun kuljetan sukulaisen ja hänen ystävänsä naapurikuntaan markkinoille. Olen muistavinani reitin, mutta ajan oikean rampin ohi. Normaalisti olisin katsonut reitin Google Mapsista.
Kun digitaukoni lähenee loppuaan, tunteet ovat ristiriitaiset. Toisaalta en haluaisi palata vanhaan.
Matkaan meneekin puoli tuntia enemmän kuin olin laskeskellut, joten kavereiden tapaaminen viivästyy. Soittamalla siitäkin selvitään.
Koiralenkillä kaveri ottaa puheeksi erään tuttunsa koiran rodun. Hän ei ole siitä varma. Sen voisi muutamassa sekunnissa tarkistaa netistä, mutta nytpä ei tarkistetakaan.
Myöhemmin törmäämme tutulta vaikuttavaan vanhempaan koiranomistajaan. Vaihdamme muutaman sanan. Jäämme miettimään, olisiko tuo voinut olla nuoruudestamme tuttu paikallinen puolijulkkis Visa.
Hänen vanha mersunsa on parkissa lammen rannalla. Tämän voisi varmistaa rekisterinumeron perusteella lähettämällä tekstarin siihen johonkin palveluun. Mutta onko se 020202 vai mikä? Googlettamalla se selviäisi muutamassa sekunnissa.
Illalla tulee sukulaisen kanssa juttua Jörn Donnerista. Alan muistella, kuoliko hän. Sukulainen on sitä mieltä, että kyllä. Minä olen vähän epävarma. Google tietäisi mitä, missä ja milloin.
Päivä on tapahtumien täyttämä, ja huomaan jälleen kaipaavani somea ja uutisia vasta nukkumaan mennessä.
Sunnuntai: Mitä kaikille ihmisille kuuluu? Aamulla tunnen jääväni jostain paitsi, kun en näe ihmisten päivityksiä ja kuvia.
Mutta miksi? En minä ennen somea aamuin illoin tiennyt, mitä kuuluu vanhalle työkaverilleni tai serkulle, jota en ole vuosiin nähnyt. Milloin oikein totuin tällaiseen?
Niin, ja uutiset. Mitä tapahtuu meillä ja maailmalla? Olen jo vuosia tottunut tasaisin väliajoin lukemaan uutisia kännykän näytöltä. Mitä minä nyt teen? Avaanko telkkarin ja katson teksti-tv:tä?
Haluaisin myös tarkistaa, onko kirppis auki sunnuntaisin. Ei auta muu kuin lähteä riskillä. Onneksi on.
Kun digitaukoni lähenee loppuaan, tunteet ovat ristiriitaiset. Toisaalta en haluaisi palata vanhaan. Tauko on tuntunut helpottavalta. Toisaalta tämä ei ole ihan normaali viikonloppu. Olen nähnyt enemmän ja useampia kavereita kuin normaalisti. Some ja netti korvaavat sitä aukkoa arjessa.
Tauon päätyttyä kello viideltä jätän sovellukset tilaan, jossa niitä voi käyttää vain viisi minuuttia kerrallaan. Se tuntuu hyvältä.
Vasta myöhemmin illalla palautan sovellukset normaaliin käyttöön. Puhelimessa on akkua jäljellä 50 prosenttia, vaikka edellisestä lataamisesta on aikaa yli kaksi vuorokautta. Nyt selvisi sekin, mikä sitä akkua syö.
Pari tuntia hurahtaa hetkessä, kun selaan somea ja uutisia. Vanhoihin tapoihin on helppo taantua takaisin.
Seuraavana päivänä on analyysin paikka. Digitaukoviikonloppuna puhelimen käyttöni oli keskimäärin puolitoista tuntia päivässä, vaikka taukoni kesti vain perjantai-iltapäivästä kello 17 sunnuntai-iltapäivään kello 17. Eli some- ja nettikäyttöön jäi aikaa perjantaipäivä ja sunnuntai-ilta.
Puhelimen käytöstä vapautui digitaukoa edeltävään aikaan verrattuna kaksi lisätuntia päivässä. Kun normaalisti käytän eniten Instagramia, Facebookia ja nettiselainta, nyt aikaa meni eniten tekstiviesteihin ja valokuviin.
Tämä herättää monia ajatuksia. Mikä on hyödyllistä puhelimen käyttöä? Mikä on pelkkää viihdettä? Mikä lisää sosiaalisuutta elämääni? Mitä tarpeita puhelimen käyttö tyydyttää elämässäni? Millaisissa tilanteissa selaan puhelinta? Onko se tapa täyttää jotain tyhjiötä?
Ehkä omien tunteiden tarkkailu ja kirjoittaminen ylös puhelinta käyttäessä antaisi vastaukset kysymyksiini. Se voisi olla seuraavan testin aihe.