Legendaarisen espoolaisgrillin kohtalo harmittaa Edukehäkettusta – näissä paikoissa hän syö nyt

Räppäri jakaa parhaan ravintolamuistonsa.

Edu Kehäkettusena tunnettu Harri Hinkkanen on työstänyt kesällä uutta musiikkia yhdessä Miami Matlockin ja Hugo Toosin kanssa. Kolmikon muodostaman Trio Telenovelan kesäbiisi Turkuun julkaistiin jo alkukesästä, ja lisää on luvassa syksyllä ilmestyvällä pitkäsoitolla.

Suunnitteilla on myös sooloalbumi.

– Ajatus on, että 21. lokakuuta, kun täytän 50, tulisi kaksi levyä ulos. Mutta jos tulee vain yksi, niin ei voi mitään. Parempi yksi kuin ei mitään, espoolaisen Olari-räpin yhtenä kantavista voimista tunnettu Kehäkettunen sanoo Avecmedian haastattelussa.

Arkena häntä työllistää oma radio-ohjelma Radio Helsingissä. DJ-työn myötä aikaa tulee vietettyä myös baareissa.

Tässä jutusssa Kehäkettunen kertoo kokemuksiaan ja näkemyksiään ravintoloista ja asiakaspalvelusta.

Käytkö usein ravintoloissa?

– Käyn säännöllisesti soittamassa levyjä, ja käyn muutenkin paljon niissä baareissa, joissa soitan. Aikaisemmin kävin enemmän Punavuoressa ja keskustassa, nyt enemmän Kalliossa.

– Syömässäkin tulee käytyä jonkin verran ja yritän käydä tsekkaamassa uusia paikkoja. Turun Vinossa-baarissa tuli nähtyä, että voi sippailla vähän parempiakin viinejä ja syödä vähän parempaa ruokaa samalla, kun soittaa levyjä.

Mitkä ovat suosikkiruokiasi ravintoloissa?

– Syön ihan mitä vaan. Lapset haluavat usein sushibuffettiin, josta saa kaikkea. Vaimon kanssa käydään välillä lounaalla, ja silloin tulee suosittua klassisempia paikkoja Espoossa. Harmi, että Tapiolan Grilli Ribis lopetti. Siellä tuli vedettyä lehtipihviä ranskalaisilla.

Mihin palaat aina asiakkaaksi?

– Lapset haluavat aina Shinobiin Kalevankadulle. Japanilaistyylinen safka toimii aina. Tukholmassa käydään aina syömässä sushia, siellä se on usein parempaa kuin Suomessa. Thaimaalaisestakin tykkään tosi paljon, hyvää thaikkuruokaa voi löytää melkein mistä vaan.

Minne viet kaverisi syömään?

– Yleensä menemme kavereiden kanssa vain johonkin lähimpään paikkaan, ja se on usein pizzaa. Niitä löytyy tuhansittain, sekä hyvää että huonoa. Blondiessa on hyvää pizzaa, sitä suosittelen kyllä.

Millainen asiakaspalvelu sytyttää?

– Asiakaspalvelu on kehittynyt paljon. Ennen omistajat saattoivat käännyttää jengiä ovelta ja sikaillakin asiakkaille, mutta enää sellainen ei ole mahdollista. Kun olin Turun Vinossa-viinibaarissa soittamassa, asiakaspalvelu oli todella hyvää. Se menee melkein vähän jo lirkuttamisen puolelle, mutta ei kuitenkaan. Jengi on matkustellut selvästi paljon ulkomailla ja sieltä on omaksuttu paljon juttuja.

Oletko joskus pettynyt ravintolassa?

– New Yorkissa pari kertaa on tullut huutoa, kun ollaan jätetty tippiä, mutta ei ilmeisesti tarpeeksi. Suomessa ei onneksi tarvitse miettiä niin paljon. Jos palvelu on poikkeuksellisen hyvää, voi täälläkin tipata. Suomessa ruokakin on yleensä aina hyvää, erityisesti pääkaupunkiseudulla.

Mikä on paras ravintolamuistosi?

– Olin kerran Thaimaassa baarissa, ja siellä yksi jäbä tuli kysymään, miksei Edumania-leffaa ollut vieläkään tullut. Sanoin, että ei ole rahaa. Hän kysyi paljonko tarvitset, ja loppu on historiaa. Saatiin sitten leffaan tarvittava rahoitus, ja näytettiin sitä yksityisnäytöksissä täysille saleille ja myytiin kaikki 500 leffaboksia.

Millaisissa baareissa viihdyt?

– Sellaisissa, missä on tuttuja, ja mieluummin kadunmiehiä kuin pintaliitäjiä. Olen aina käynyt paljon kavereideni omistamissa paikoissa. Olen itsekin miettinyt, että joskus avaan oman paikan, ja olen miettinyt tarkkaan millainen se olisi: rento mesta, jossa saa tapas-tyyppistä pientä safkaa ja femmalla bissepullon pöytään.