FC Hongan pojat Suomen mestareita

Jalkapallo: P17-sarjan SM-kulta ratkesi viimeisellä kierroksella.

FC Honka voitti kotikentällään sarjan ennakkosuosikin HJK:n syyskuussa 5-1. Arkisto/Sirpa Repo
Sirpa Repo

Sirpa Repo

P17-ikäluokan SM-sarjassa jännitys säilyi loppuun saakka. FC Honka ja Käpylän Pallo olivat ennen viimeistä kierrosta kaksin mestaruustaistossa muilta karussa.

FC Hongan joukkue voitti kauden päätösottelussa PK-35:n. Käpylän Pallon (KäPa) joukkuekin venyi voittoon omassa ottelussaan, mutta jäi kahden pisteen päähän espoolaisjoukkueesta.

– Mestaruus ei ole minulle yllätys, koska meillä on hyvä joukkue. Sen sisällä oli vähän vaihtuvuutta, sanoo päävalmentaja Abdi Mohamed.

Hän myöntää, ettei mestaruus kuitenkaan tullut helpolla.

– Se oli pienestä kiinni. Kausi oli tiukkaa vääntöä. Pojat tiesivät, että tavoitteemme on olla kolmen joukossa. Ennakkosuosikkina me emme kauteen lähteneet.

FC Honka voitti yhdeksän ottelua, hävisi yhden ja pelasin yhden tasapelin. SM-sarjan ainoan tappionsa FC Honka kärsi KäPa:lle.

Tiesin millaisia poikia pääsen valmentamaan.

Maaleja joukkue teki 33 ja omiin meni kahdeksan.

SM-karsinnassa, jonka korona keskeytti pitkäksi aikaa, joukkue sijoittui toiseksi HJK:n jälkeen. KäPa oli samassa lohkossa neljäs.

– Karsintojen alkaessa tulin joukkueeseen, kun edellinen valmentaja lähti Intiaan. Koska tunsin pojat ennestään aikaisempien valmennusvuosieni ansiosta, minun oli helppo lähteä valmentamaan. Tiesin millaisia poikia pääsen valmentamaan.

Pelaajat ovat Mohamedin mukaan ymmärtäneet päivittäisen työn merkityksen. Mikään ei tule ilmaiseksi.

– Pitää tehdä hommia, jos meinaa kehittyä ja pärjätä. Meidän valmentajien tulee auttaa pelaajia löytämään ja kehittämään omia vahvuuksiaan.

Joukkueella oli yleensä neljä treeniä viikossa. Jos takana oli pitkän matkan vieraspeli, harjoiteltiin hieman vähemmän.

– Joskus oli viideskin treeni, vapaaehtoinen aamutreeni.

Päävalmentaja kehuu joukkueen yhteishenkeä.

– Kun olemme kilpajoukkue, peliaikaa ei tule tasaisesti Tästäkin huolimatta kaikki puhalsivat yhteen hiileen.

Kauteen lähdettäessä joukkueeseen kuului 27 pelaajaa. Kun korona tuli, joukkue hieman pieneni. Heistä noin puolet oli vuonna 2004-syntyneitä ja loput vuotta vanhempia, jotka eivät enää voi pelata P17-sarjassa.

Päävalmentaja katsoo luottavaisin mielin jo ensi kauteen. Nykyisestä P17-ikäluokan joukkueesta kymmenkunta pelaajaa jatkaa joukkueessa.

– FC Hongassa tehdään hyvää työtä. Sieltä tulee pelaajia meidän ikäluokkaan. Tämä on pelaajille selkeä jatkumo.

Mohamed kertoo, etteivät he pidä testijaksoja monelle kymmenelle pelaajalle.

–Pelaajia nostetaan lähtökohtaisesti omasta seurasta. Jos jollekin pelipaikalle tarvitaan vielä pelaajia, heitä kysellään muista espoolaisseuroista.

Korjattu 20. 10 kello 9.18 tietoa, mistä P17-joukkueeseen tulee pelaajia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut