Matkailu | Koiravaljakot ovat saaneet taas kyytiinsä ulkomaisia turisteja, viime talvena oli toisin – "Asiakkaista prosentti oli ulkomaalaisia, ja hekin asuivat Suomessa", yrittäjä Rami Kulppi muistelee 13.2.2022 9:10
Alppihiihdon epävirallisiin MM-kilpailuihin osallistui Granista peräti kuusi kilpailijaa – "Tavoitteena olisi saada hiihtokouluun tuhat lasta" 29.1.2022 18:30
Granin nuoret alppihiihtäjät haastavat jättiläismaat MM-kisoissa Italiassa – "Kärkemme on kaikesta huolimatta kova", sanoo päävalmentaja Mikko Heiskanen 27.1.2022 20:50
Koronaruuhka hellitti pääkaupunkiseudun kansallispuistoissa – Koko maassa kävijöitä +25 % enemmän kuin ennen koronaa 27.1.2022 9:36
Legendaarinen laskettelurinne teki ennätyksen Suomessa – viimeksi samaan päästiin vuonna, jolloin NL oli mahtivaltio ja IBM esitteli ensimmäisen kannettavan tietokoneensa 19.12.2021 18:00
Matkailu | Tiina Pirilä, 54, muutti pysyvästi Saariselän mökille, jossa hän ennen kävi vain lomalla – "Parasta on Lapin kaamos, enkä kaipaa muualle kuin vielä syvemmälle korpeen" 24.10.2021 18:15
Punkit yhä liikkeellä – Punkkiliveen kaivataan tietoja puutiaisten esiintymisestä kylmässä säässä 19.10.2021 13:27
Yrittäjä | Syntymäsokea Heikki Lämsä on hypännyt mäkeä ja ajanut moottoripyörällä – ”Sokeudesta on ollut ammatillisesti hyötyä” 20.7.2021 19:35
Asuntoautoja, lomamökkejä... mies vuokrasi olemattomia kohteita netissä – myönsi touhunsa poliisille, motiivina yksi asia 16.12.2020 14:50
Korvaako kylmä kotimaa kuuman ulkomaan? – Aurinkomatkat paketoi nyt matkoja Lappiin ja Rukalle 23.9.2020 12:01
Samasta sovelluksesta saa nyt kaukobussin ja HSL:n liput, kohta myös taksin Kuusamossa – Matkahuollon tavoitteena maailman ensimmäinen valtakunnallinen matkaketjuratkaisu 1.9.2020 9:22
Heinäkuussa ollut jo yli 7 000 matkustajan päiviä – Normaalina lomakautena Helsinki–Vantaan läpi kulkee 70 000 matkustajaa päivässä 7.7.2020 13:50