Mitja, 22, saa kohta vankeustuomion, ja siihen johti Suomen Nato-keskustelu – Näin moni valitsee nyt totaalikieltäytymisen 5.3.2023 20:00
Matkoja aurinkoon ja lämpöön varataan nyt ahkerasti – suosittu sarja ja euron käyttöönotto lisäävät kahden maan suosiota 19.2.2023 9:00
Ari Puheloinen: Suomessa leikattiin liikaa puolustuksesta 2010-luvulla – samaan aikaan Venäjän tiedettiin varustautuvan 4.6.2024 9:50
Uusimaa jää jalkoihin, kun muut maakunnat jyräävät eduskunnassa – vaalipaneelissa löytyi yhteys vihreiden ja perussuomalaisten välillä 31.1.2023 20:41
Uutisten viikko | Näitä uutisia nuoret nyt lukevat – kiinnostus isoihin ajankohtaisiin aiheisiin on vähentynyt 31.1.2023 13:03
Rauha Ukrainaan, Coldplayn keikka ja aikaa perheen kanssa – 23 espoolaista kertoo, mitä he odottavat vuodelta 2023 31.12.2022 19:00
Espoon lukioihin menestystä turvallisuuspolitiikan kilpailussa – molemmilla mitalisteilla tiukka linja Venäjän ja Ukrainan rauhanneuvotteluihin: "Samoin toimi Hitler" 21.12.2022 19:00
Yhdysvaltain merijalkaväen 120 sotilasta eli ja harjoitteli yli kaksi kuukautta suomalaisten kanssa – "Yhdessä asiassa meillä on teiltä opittavaa", sanoo sergeant major Jeffrey Perry 2.12.2022 19:45
Uusin tutkimus: Näin moni suomalainen sallii nyt Nato-tukikohdat – vastustajia yhä harvemmassa 23.11.2022 7:05
"Kysykää Esko Aholta ja Iiro Viinaselta miltä tuntuu voittaa vaalit" – Kevät on täynnä kriisejä, arvioi keskustan entinen puoluesihteeri 25.10.2022 11:11
Supo: Nämä valtiot ovat Suomelle merkittävimmät turvallisuusuhat – "Olemme tunnistaneet yksittäisiä Suomesta lähteneitä äärioikeistolaisia" 29.9.2022 11:38
EVA: Kriisit lisäsivät kansan luottoa poliitikkoihin – Ilmiöllä on jopa erikoinen kutsumanimi 19.7.2022 7:40
Moni jemmaa nyt rahaa tilille – korona ja sota ovat saaneet myös osan sijoittajista käyttäytymään eri tavalla kuin ennen 11.7.2022 7:00
Nato-jäsenyys ja Ukraina mietityttävät alokkaita – näin asepalvelus on alkanut Upinniemessä 9.7.2022 6:00
Tätä espoolaispoliitikkoa ei tunne Suomessa juuri kukaan, mutta EU:n käytävillä häntä ylistetään – "Kaikki tuntevat hänet, ja hän tuntee kaikki" 25.9.2024 15:59
Aimo Koski, 86, puhuu rehellisesti siitä, mitä sota 1939–44 aiheutti suomalaisissa perheissä – hänellä on myös selkeä kanta Venäjän uhkaan 4.6.2022 20:15
Timo Soini: Tämä käänsi suomalaiset Naton kannattajiksi – "Korvien välissä tapahtui vallankumous" 28.5.2022 7:00
Tämän takia Venäjä ei ole onnistunut Suomeen kohdistuvissa Nato-kampanjoissa – tutkija teki analyysin L-U:lle 24.5.2022 6:15
USU: Suomen Nato-jäsenyys on varma, arvioi ministeri Haavisto – "Huoli harmaasta ajasta on väistynyt" 23.5.2022 8:27
"Linjakas ja leikkisä, tuntuu hyvältä kädessä" – tämä 16,5-senttimetrinen jäi Nato-keskustelun suomalaiseen historiaan 23.5.2022 9:29
Suomi ja Ruotsi jättivät Nato-hakemuksensa – Yle: Pekka Haaviston käyttämä kynä hupeni äkkiä lähes keräilyharvinaisuudeksi 18.5.2022 10:40
Janne, 39, on jahdannut merirosvoja Somaliassa ja väistellyt tienvarsipommeja Afganistanissa – "Elämään kuuluu välillä tuntea rankkoja asioita" 17.5.2022 6:05
Pelle Miljoona lauloi nuorena, että ei oo järkee mennä armeijaan – HS: Nyt hän kertoo Nato-kantansa 13.5.2022 14:55
Voiko Nato-jäsenyydestä ajatella Suomessa väärin, Ano Turtiainen, Veronika Honkasalo ja Juha Mäenpää? – "Ei vaikuta meikäläisen mopon ohjaukseen" 13.5.2022 10:28
Panu Laturia pidettiin Nato-vastustuksen ikonina: nyt hän iloitsee Marinin ja Niinistön päätöksestä – "Suomi ei pärjää yksin" 12.5.2022 19:00
Presidentti Sauli Niinistö ja pääministeri Sanna Marin kannattavat Suomen Nato-jäsenyyttä – "Kansalliset askeleet otetaan lähipäivinä ripeästi", lue lausunto kokonaisuudessaan tästä 12.5.2022 10:34
"Ehdottomasti raadollisin esimerkki" – Riikka Purra kertoo, miksi valmiuslaki uhkaa Suomen turvallisuutta ja miksi puolueen kannatus notkahti 11.5.2022 20:00
Puolustusvaliokunta: Nato-jäsenyys olisi Suomen turvallisuuden kannalta paras ratkaisu 10.5.2022 13:28
EU-jäsenyyden kannatus on korkeammalla kuin koskaan – Enemmistö suomalaisista ottaisi Ukrainan EU:n jäseneksi 9.5.2022 6:00
Velvollisuus luovuttaa kiinteistö vastaanottokeskukseksi, ulkonaliikkumiskielto... Näin Suomi valmistautuu hybridiuhkiin – Rajojen sulkeminen jäi vielä valmisteluun 28.4.2022 15:21
Matti Vanhanen ESS:lle: Puolustuksen järjestämisen kannalta olisi eduksi, että Ahvenanmaalla olisi pysyvästi suomalaisia sotavoimia 25.4.2022 12:18
Ukrainan sota on tuonut kovia paineita suomalaisille varusmiehille – "Myös innokkuus on lisääntynyt" 24.4.2022 19:10
Venäjä-trollit heräsivät Suomen Nato-päätöksen kynnyksellä – näin suomalaispäättäjiin yritetään vaikuttaa: "Ensin olin putinisti, sen jälkeen sotahullu" 21.4.2022 19:30
USU: Uusi kansallismielinen puolue keräsi kannatusilmoitukset 6 päivässä – Johdossa perussuomalaistenkin puheenjohtajaksi pyrkinyt mies 20.4.2022 8:35